Perusajatuksia Pariisin sopimuksesta

Pariisin ilmastoneuvotteluissa saatiin kuin saatiinkin sopimus aikaiseksi. Luonnehtisin sopua historialliseksi. Sopimus antaa toivoa tulevaisuuteen. Kokouksen henki oli kaikesta väännöstä huolimatta rakentava ja aistittavissa oli yhteinen tahtotila saavuttaa laaja kansainvälinen ilmastosopimus. Suomi neuvotteli osana Euroopan Unionia. Osallistuin itse ilmastokokouksen viimeiselle viikolle eduskunnan talousvaliokunnan edustajana ja kuuluin viralliseen Suomen delegaatioon. Neuvottelijoina toimi ministerien lisäksi asiantunteva joukko virkamiehiä. Hyvä niin. Voin vain hämmästellä kuinka osaava, vahva ja diplomaattinen Suomen neuvotteluporukka oli. Delegaation yhteiset kokoukset oli se varsinainen paikka, jossa kuultiin tarkemmin neuvotteluiden etenemisestä, ja jossa viestit ja toiveet neuvottelijoille kerrottiin.

Vaikeimmat osat neuvotteluissa olivat vastuunjaosta ilmastopäästöjen vähentämisessä, rahoituksesta ja ilmastomuutoksen aiheuttamien tuhojen korvaamisesta sekä tasosta, kuinka kunnian himoiseen sopimukseen ollaan valmiita. 1,5 vai 2 astetta? Operatiiviseksi tavoitteeksi sovittiin alle 2 astetta ja pyrkimyksenä pitää se 1,5 asteessa. Näillä luvuilla siis rajataan maapallon lämpeneminen pitkällä aikavälillä. Realististako? Sen näyttää tulevaisuus. Nyt annetut lupaukset eivät riitä edes kahteen asteeseen, joten viisivuotis tarkastelujaksoilla päästöjen vähentämistä tarvitaan lisää.

Edelleen vastuu ilmastopäästöjen vähentämisestä on pääasiassa teollisuusmailla. Kun se on teollisuusmailla, niin voidaan kysyä; kenellä se silloin on?

On selvää, ettei maailman maita voi yksiselitteisesti lukea kehitysmaihin ja teollisuusmaihin. Tämä jako tehtiin 1992. Sen jälkeen on maailma muuttunut. Tuolloin sovitulla jakoperusteella jo 30 kehitysmaata ovat rikkaampia kuin 3 köyhintä EU-maata. Olisikin rakennettava mittarit, joilla mitataan maiden vaurausastetta, ja sen mukaan olisi jaettava vastuunkanto, rahoitus ja menetyksien korvaukset. Tästä Pariisissa ei sovittu. Tosin rahoittajien joukko laajenee vapaaehtoisesti. Uskon, että tulevaisuudessa kuitenkin edellä mainittu malli vielä tehdään.  Kokouksen suurin voitto tältä osin se, että viittaukset 1992 sopimukseen jäivät suurelta osin pois. Ilmastosopimus toteutuu parhaiten silloin kun jokainen osapuoli kokee sen oikeudenmukaiseksi. Kahdenväliset keskustelut kehittyvien maiden edustajien kanssa lisäsi ymmärrystä tältä osin.

Olen tyytyväinen sopimukseen pääsystä. Tosin täytyy tunnustaa, että Pariisin jälkeen on vielä paljon sovittavaa, mutta erityisen tärkeää on, ettei Pariisissa epäonnistuttu. 

Luulenpa, että historia tulee vielä osoittamaan kuinka tärkeää oli saavuttaa laihakin sopimus Pariisissa. Uskon, että joulukuu 2015 muodostuu käännekohdaksi kansainvälisessä ilmastopolitiikan toimissa kohti yhä enemmän yhteisiä, sitovia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Vaikka hiilelle ei nyt saatukaan hintaa, tulee sopimus omalta osaltaan ohjaamaan riskiarviointien kautta investointeja ilmaston kannalta puhtaampiin ratkaisuihin. Globaali päästökauppajärjestelmä on kuitenkin tulevaisuutta.

Olen usein kuullut tokaisun; "Laitetaan ensin oma talous kuntoon ja katsotaan sitten jääkö varaa maailman parantamiseen." Globaalin ilmastopolitiikan  kannalta katsoen tuossa lauseessa on kaikki pielessä. Toivottavasti noin ei ajattele kukaan eikä varsinkaan suuret saastuttajamaat kuten esim. Kiina ja Intia. Pariisiin myös nuo maat antoivat ilmastopäästöjen vähennyslupauksensa ja suhtautuvat positiivisesti ilmastosopimukseen. Myöskään Suomessa ei pidä ajatella noin. Suomenkaan talous ei ole maailman taloudesta erillinen saareke, vaan oleellisesti siihen liittyvä osa. Laaja, sitova ja riittävän kunnianhimoinen ilmastosopimus nimenomaan luo markkinoita puhtaan teknologian ratkaisuille maailmanlaajuisesti ja siinä markkinassa suomalaisten pitäisi olla kärjessä mukana.

Maailmaa on parannettava. Meillä on tällä hetkellä hallitsematon pakolaistulva Syyrian, Irakin ja osan Afrikan vuoksi, johon koko Euroopalla on ollut suuria vaikeuksia vastata. Luulen, että nykyinen pakolaistilanne on vielä pientä sen rinnalla jos emme kykene hillitsemään maapallon lämpenemistä kohtuulliseen rajaan. Maailman parannus on aloitettava nyt. Uhkana on, että kuivuuden lisääntyminen ja veden puute tulevat pakottamaan sadat miljoonat ihmiset liikkeelle elinkelvottomilta kotiseuduiltaan. Pahimmassa skenaariossa vedestä myös soditaan. Siksi on välttämätöntä tehdä yhdessä kaikki se, mitä maapallon pelastamiseksi voidaan tehdä. Se tulee olemaan pitkä prosessi joka voi nyt alkaa Pariisista. 

turuka
Kokoomus Savonlinna

Kansanedustaja 2011-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu