kajturunen

Kaikki blogit puheenaiheesta Hankintadirektiivi

Hankinta-, YVA-laki ja EU:n hankintadirektiivi eriävät ympäristötavoitteissa

 

"Julkisiin hankintoihin turhan vähän tarjouksia – karkaavatko kustannukset käsistä?

VATT:n ja Aalto-yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan yli puoleen julkisten hankintojen kilpailutuksista saadaan korkeintaan kaksi tarjousta. Kun kilpailu hankinnoista on vähäistä, niin vaarana on kustannusten kasvu. - Kiinnostava jatkokysymys on, pyritäänkö kilpailutuksissa aina houkuttelemaan mahdollisimman paljon tarjouksia, vai onko jotkut niistä suunniteltu joku tietty tarjoaja mielessä, sanoo Aalto-yliopiston Jan Jääskeläinen." - -

Metsähallituslain valmistelu paljastaa suuremman ongelman

Eduskunta hyväksyi Metsähallituslain viime viikolla. Perusteluna koko suurelle muutokselle esitettiin, että EU:n kilpailuneutraliteetti vaatii Metsähallituksen osittaista yhtiöittämistä. Euroopan parlamentin jäsen Merja Kyllönen (vas.) kysyi asiaa kilpailuasioista vastaavalta komissaarilta, joka vastasi jo joulukuussa, että EU ei vaadi Metsähallitukselta mitään tiettyä yhtiömuotoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä