kajturunen

Kaikki blogit puheenaiheesta Pentti Linkola

Suomalaisten syntyvyyttä tulee kasvattaa, ei vähentää

Monet kansakunnat kuolevat vieraan valloittajan alle, tauteihin tai luonnonkatastrofeihin. Toiset kansakunnat sen sijaan kuolevat itsemurhaan. Ne menettävät omanarvontuntonsa ja uskovat, että niillä ei ole enää mitään merkitystä suuremmassa mittakaavassa. Tämän jälkeen ne kuihtuvat pois samaan tyhjään harmauteen, johon niin monet kansakunnat ennen niitä.

Sääli uutta sukupolvea. Alentunut syntyvyys ei ole uhka.


Pentti Linkolan puheesta pieni näyte  50-vuotiaalle Suomelle 6.12.1967.

Mistä löytyisi uusi nuori Linkola vihreiden puheenjohtajaksi?

Luonnonsuojeluaatteen Suomeen tuonut ja tätä kautta vihreän liikkeen syntyyn ratkaisevasti vaikuttanut Pentti Linkola joutui pettymään jo 1980-luvulla vihreisiin. Todellinen luonnonsuojelu korvautui ympäristönsuojelulla ja vesittyi. Myöhemmin vihreyteen liitettiin vahvasti asioita, joilla ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa. Luonnonsuojelu korvautui seksuaalisten vähemmistöjen, feministien ja pakolaisten etujen ajamisella.  Samaan aikaa tapahtuva kiihtyvä luonnon tuhoutuminen ja vihreiden saamattomuus kauhistutti Linkolaa.

Virhreet - De G'röda

Vanha isäntä ja emäntä piirtävät pisteen surulliseksi käyneelle asiakirjalle.

Freudilainen kirjoitusvihrekin* saa Oden ja Heidin mielestä jäädä kuvaamaan monikielisyyden ongelmallisuutta tilanteessa, jossa kaikenkattavan yhteisöllisen suvaitsevaisuuden immuniteetin suojiin yritetään mahduttaa sekä puna-, sini- että ekovirheitä niin toukoaaltolaisten kaduntallaajarealismeineen, penttilinkoloiden pehmeine globaalitasa-arvoineen kuin janitoivoloiden vilpittömine kansalaispyyteettömyyksineenkin ilman vaalikarjaakosiskelevia mediakoreografioita. 

Onko lasten tuottaminen kansallisvelvollisuus?

# Ylen Sannikka & Ukkola -tv-lähetyksessä 19.10. pantiin kaksi naista väittelemään. Toisella on kolme lasta, toinen on lapseton, koska ei halua lasta. Lapseton sai kritiikkiä itsekkyydestä.

Tuollainen keskustelu tuntui turhalta ja kiusalliselta. Saattaahan olla, ettei lapseton ole löytänyt sopivaa miestä tai on lesbo. Ja saattaapa olla niinkin, ettei hän pysty saamaan lasta, vaikka haluaisikin. Mistä me tiedämme totuuden?

Laivakirves ja krusifiksi

Osmo Soininvaara ja Pentti Linkola sijoittuivat viiden kärkeen, kun A-studio teetti kyselyn Suomen merkittävimmistä ajattelijoista. Miehet ja heidän maineensa ovat varsin erilaisia: Soininvaaraa arvostetaan yli puoluerajojen, Linkolasta kiistellään vihreitten sisälläkin. Linkolan valtti on siinä, että hänellä on lause. Tuskin kukaan hänen kirjansa Johdatus 1990-luvun ajatteluun lukenut voi unohtaa sen esipuheen vavahduttavaa loppua:

Voisiko vanhin voittaa?

Onpa vaikeaa. Tietenkin kaikki vihreiden puheenjohtajaksi hakeneet ehdokkaat ovat hyviä - tavallaan. Minua kuitenkin harmittaa hiukan se, että kaikki ovat vasta ensimmäisen kauden kansanedustajia, jos sitäkään. Hiukan kokeneempaakin kettua olisin kaivannut kehään.

Kannatan terrorismia

Hyvähän se on, jos ihmisiä tapetaan. Mitä enemmän, sen parempi. Hitler oli ihailtava mies, ja Suomen historian kunniakkain hetki koettiin, kun veljeilimme natsien kanssa.

Suomeen ei pidä päästää ulkomaalaisia. On järjetöntä houkutella kylmään säähän ihmisiä, joille evoluutio on kehittänyt mustan ihon ja käkkärän tukan. Muukalaiskammosta ei pidä yrittääkään päästä eroon. Rasismi ei tarvitse perusteluja, se on luonnollista.

Voisi luulla, että tällaisilla kommenteilla saisi punavihreän älymystön silmilleen.

Linkola

Vaikka ilmaisu ei liene monien mielestä osuvaa, niin minusta oli piristävä nähdä ja kuunnella Pentti Linkolaa pitkästä aikaa (TV1:n "itse asiassa kuultuna"). Miehen ajatusjuoksu on edelleen johdonmukainen, korkeasta iästä (83v) huolimatta.

Kalastajan testamentti

Sen sijaan, että edelleen jaksetaan kiihkoilla hesarin typerän kupla-artikkelin "sisällöstä", suosittelen lukemaan (vaikkapa kirjaston lehtilukusalissa) Pentti Linkolan "Kalan ystävää itkettää" (SK 16/2015):

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/pentti-linkola-ja-kalastajan-testamentti-kalan-ystavaa-itkettaa/

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä